Juha Seppälä: Routavuosi

Heipähei! Tulipahan luettua mielenkiintoinen kirja eli Juha Seppälän vuonna 2004 ilmestynyt Routavuosi. Ei todellakaan mikään kevyin kesäkirja mutta ei kuitenkaan mikään mahdoton eepos vaikka teemat ovatkin syvällä historiassa. Kirjaa lukiessa saa todella olla hereillä ja keskittynyt sillä muutoin taju, missä ajassa kulloinkin liikutaan sekoittuu. Ja se taitaa itse asiassa olla yksi kirjoittajan päämääristä.

Kirja kulkee kahdessa aikatasossa. Ensimmäisessä ollaan Suomen historian merkittävässä tapahtumassa, missä kansallismielinen (ja hieman reppanana pidetty) Eugen Schauman surmaa Venäjän keisari Nikolai II:n nimittämän Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin vuonna 1904. Kirja kysyy ketkä olivat suunnittelemassa tekoa ja todelliset aivot Schaumanin teon takana.

Nykyajassa kuljetaan ikuisen opiskelijan ja siivoustyötä tekevän Kaarlen pään sisällä ja seurataan hänen intohimoista suhdettaan Schaumanin aikalaisen Eric-nimisen kansalaisaktivistin päiväkirjamerkintöihin. Tämä ja menneisyys saa Kaarlen sisällä leimahtamaan vihan sosiaalidemokraatteja kohtaan. Onko nykyaikanakaan kansalainen todella vapaa vai ollaanko meitä taas viemässä kuin pässiä narussa kuten vuonna 1904..?

Kirjan teemana on terrorismi niin historiassa kuin nykyaikana, ihmisen vapauden rajoittaminen ja syrjäytyneen ihmisen arvottomuuden tunteet. Kirjoitustyyli on melko maskuliinista, provokatiivista ja ronskiakin, mikä herättää varmasti lukijan kuin lukijan. Tekstistä voi joko provosoitua tai nyökkäillä mukautuen. Lue ja kokeile!

"Iines kuunteli epäuskoisen näköisenä, kun selitin pitäväni ainoana rehellisenä taiteena sellaista taidetta, joka pisti hyvinvoinnin illuusioon turtunutta, velttoa keskiluokkaista ihmistä epämukavasti kylkiluiden väliin kuin vuodesohvasta irti ponnahtanut vieteri. Taiteellisen taiteen käsite ja ilmenemismuodot olivat enimmäkseen epämääräisiä ja suttuisia, tai sitten artistisia ja tyylillä pilattuja. Yleensähän taide ei enää yrittänytkään sanoa mitään, tarkoituksena oli rahan tekeminen. Taiteilijan ylin onni oli päästä pitämään puhe tilaisuudessa, jonka etupenkissä istui ministeri. Oli kahden sortin taiteilijoita, akateemikoita ja myyntimiehiä, painotuserot vaihtelivat sen mukaan nuoliko enemmän valtaa vai työnsikö kielensä markkinoiden mustanpuhuvaan reikään ja lutkutti sitä siellä kunnes kuului palkitseva voihkaisu ja raukea huokaus. Taiteilijaa ei enää tarvinnut yrittää tunnistaa piilossa pidetystä kielestä, kun kutsumus paistoi naamasta, josta taiteelliseksi lisäarvoksi muuttunut ruskea kulta tipahteli suurina kokkareina."

Lainaus Juha Seppälän kirjasta Routavuosi

                                                                          ***

Kommentit

Suositut tekstit